Vuohenjuustoa, uunipunajuuria ja mantelimajoneesia

Huhheijakkaa pitkästä aikaa keittiössä ja kyllä meinasi hiki tulla eilisen ateriakokonaisuuden teossa. Isänpäivä päivällinen koostui alkuruokana tarjoillusta lämpimästä vuohenjuustosalaatista, pääruoasta pippuripossusta, uunipunajuurista sekä mantelimajoneesista. Jälkiruoaksi apukokki teki valkosuklaa – mansikka mascarponerahkaa. Aloitetaanpa tämä viikko siis yhdellä herkullisella reseptillä, sillä sanomattakin on selvää hyvä ruoka – parempi mieli.

 

DSC_0216%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Lämmin vuohenjuustosalaatti

(syntyy melko nopeasti eikä vaadi erityistä taitoa)

1 punainen paprika
punasipulia
kirsikkatomaatteja
öljyä paitamiseen
suolaa
rouhittua mustapippuria
villirucolaa

vuohenjuustoa
vaaleaa leipää
hunajaa
voita tai margariinia
balsamicokastiketta

 

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Viipaloi paprika ja kuori ja leikkaa sipuli lohkoiksi. Halkaise tomaatit ja  leikkaa vuohenjuusto paksuiksi viipaleiksi.

2. Voitele leipäviipaleet ja aseta vuohenjuusto viipaleiden päälle. Valuta päälle hunajaa. Paista leipiä uunipellillä noin 5 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä. Kuumenna samaan aikaan pannulla öljy. Lisää pannulle paprikat ja sipulit, anna kuullottua noin 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää tomaatit ja anna kuullottua vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Asettele lautaselle rucolat, lisää lämmintä vihannessalaattia ja laita lopuksi leipä päälle. Valuta balsamicosiirappia ­salaatin ja leipien päälle. Nauti alkuruokana tai vaikkapa iltapalana.

 

DSC_0215%20%282%29.jpg

 

Ihanaa viikonalkua.

 

 

2 kommenttia “Vuohenjuustoa, uunipunajuuria ja mantelimajoneesia

    1. Kiitos Liisa. Hunaja muuten pehmentää ihanasti vuohenjuuston makua, uskoisin että monet jotka tavallisesti sanovat ei vuohenjuustolle saattaisivat tykätä siitä näin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *