Sinisiä ajatuksia – PeltoLuksus hanke

Sinisiä ajatuksia PeltoLuksus hankkeesta, uudentyyppisestä kuluttamisesta ja kestävän elämäntavan trendeistä. Sain jokin aika sitten mielenkiintoisen kutsun  Sininen-hetki työpajaan, joka toteutettiin osana PeltoLuksus hanketta. Vaikka itse työpajaan en päässytkään omien koulukiireideni vuoksi osallistumaan haluan ehdottomasti jakaa kanssanne palan tästä erittäin mielenkiintoisesta hankkeesta ja sen keskeisestä sisällöstä.

sinisiä ajatuksia - peltoluksus hanke

Sinisiä ajatuksia

Sininen hetki -työpaja oli osa Sitran rahoittamaa PeltoLuksus-hanketta (2018-2019), jossa tavoitteena on
vauhdittaa erikoiskasvien viljelyä Suomessa sekä kehittää tuotteita ja palveluja jotka edistävät
kiertotaloutta ja kestävää elämäntapaa. Työpaja toteutettiin yhteistyössä Bondenliving sisustusyrityksen kanssa.

Työpajassa tutustuttiin kotimaiseen värimorsinko kasviin ja sen tuottamaan siniseen värimaailmaan. Työpajaan osallistuneet pääsivät  kokeilemaan morsingolla värjäämistä mm. dippaamalla kartonkia, josta voi myöhemmin valmistaa vaikkapa onnittelukortin tai sisustustaulun. Sen  lisäksi illan aikana kustomoitiin japanilaisten kirjontatekniikoiden avulla Bonden-huopatyyny.  Morsinkoväriaineen tuotti työpajaa varten hankekumppani Natural Indigo Finland. Työpajassa tarjoiltiin niin ikään PeltoLuksus-hankkeessa mukana olevan Koivualhon luomutilan lupiinijauhosta valmistettuja suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Luonnossa kasvavien lupiinilajien siemenet eivät ole ihmisravinnoksi kelpaavia niiden korkeiden alkaloidi- ja tanniinipitoisuuksien vuoksi.

sinisiä ajatuksia - peltoluksus hanke

sinisiä ajatuksia - peltoluksus hanke

Mikä ihmeen Morsinko (Isatis tinctoria)?

Morsinko on kaksivuotinen, runsasjuurinen, ravinteita sitova kasvi. Ensimmäisenä vuonna
kasvi tuottaa lehtiruusukkeen, joka korjataan ja josta saadaan eristettyä väriaineita. Lehtisato voidaan
korjata 2-3 kertaa ensimmäisen kasvukauden aikana. Morsinko kukkii aikaisin toisen vuoden keväällä ja
houkuttelee lentäviä pölyttäjiä.

Sininen väriaine on ollut historian aikana kallista kauppatavaraa. Sinistä väriä saatiin trooppisista indigoa
sisältävistä kasveista sekä morsingosta, jota viljeltiin Euroopassa laajalti. Kun synteettinen indigo keksittiin
1800-luvun lopulla, hävisi viljely-, tuotanto- ja värjäyskulttuuri lähes kokonaan Euroopasta. Luonnonindigon
uusi nousu alkoi 1990-luvun alussa. Hanke osoittaa, että Suomella on  täysi mahdollisuus kehittyä kestävän kasvi-indigon tuotannossa, jossa ekologiset ja eettiset tekijät huomioidaan.

Kiinnostaako sinua uudentyyppinen kuluttaminen ja kestävän elämätavan trendit?

Poiminko jatkossakin sinulle tämän tyyppisiä aiheita luettavaksi?

 

 

Lähde ja kuvat: Tiedote Sininen hetki-työpaja/ Riikka Räisänen

 

2 kommenttia “Sinisiä ajatuksia – PeltoLuksus hanke

  1. Minäkin sain kutsun mutten päässyt paikalle. Samasta aiheesta olin koostamassa postausta, mutta taidankin jakaa tämän sinun kirjoituksen somessa eteenpäin. Todella upea ja kiinnostava juttu tämä! 🙂

    1. Eikö! Mua harmitti suunnattomasti etten päässyt tähän osallistumaan. Jaa ihmeessä jos siltä tuntuu <3. Ja olisipa ollut mukava nähdä tämän tyyppisen asian äärellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *