Keskeneräisiä diy projekteja

Keskeneräisiä diy projekteja – onko niitä? No kyllä on! Ja tänään kirjoittelenkin poikkeuksellisesti yhdestä sellaista. Ai miksikö? Siitä yksinkertaisesta syystä, että aina kaikki ei mene kuten on suunniteltu ja valmista ei synnykään siinä aikataulussa, kun on ensin ajatellut.

Nyt pääsette siis kurkistamaan yhteen keskeneräiseen uudistusprojektiini ja sen tuleviin vaiheisiin. Ehkä pääsen esittelemään teille lopputuloksen vielä ennen kesäloman loppua.

Keskeneräisiä diy projekteja – vanhan naulakon uudistus

Jokunen aika sitten löysin Facebookin Marketplacen annettaan osiosta vanhan naulakon/hattuhyllyn, joka ei ihan vastannut etsimääni mutta oli kyllin hyvä uudistettavaksi kuitenkin.

keskeneräisiä diy projekteja

Ensimmäinen ajatukseni oli maalata nyt valkoiset metalliosat mustiksi, jota varten ostin Maston Hammer metallimaalia. Puuosat ajattelin hioa ja jättää ne sellaiseksi mikäli niistä tulee hiomisen jälkeen kyllin vaaleat. Luonnollinen puunsävy olisi ehdottomasti raikas mutta katsotaan millaiseksi sävy muuttuu hiottaessa.

On kuitenkin olemassa plan B tietenkin. Jos puuosat eivät hiomisen jälkeen näytä tarpeeksi vaalealta, niin voisin maalata myös puuosat mustiksi ja korvata metallitangon puisella pyörölistalla. Hmm, miltäpä tämä kuulostaisi? Ei ihan mahdoton ajatus sekään, eihän?

keskeneräisiä diy projekteja

Tässä vaiheessa naulakko on purettu osiin ja metalliosat ovat valmiina maalaukseen. Kun ne on maalattu hion puuosat hiomakoneella. Ja pohdin sitten kuinka projekti etenee.

Nyt lähden hiomispuuhiin ennenkuin sade alkaa. Aurinko jo katosi johonkin. Jos saan hiontapuuhat ripeästi valmiiksi ehdin ehkä myös maalaamaan vielä tänään.

Kaikki DIY aiheiset postaukseni löydät täältä.

Ihanat vohvelipyyhkeet – kaunista ja käytännöllistä

Ihanat vohvelipyyhkeet ja muita mukavia kylpyhuoneen sisustusjuttuja löytyi Jyskistä sopuhintaan tällä viikolla. Välillä on mukava lähteä sisustushoppailemaan ihan ex tempore ja tehdä vielä oikeita löytöjäkin.

Näistä löydöistä haluan nyt vinkata teillekin, sillä tiedän että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka varmasti innostuvat näistä samoin kuten minä.

ihanat vohvelipyyhkeet

Ihanat vohvelipyyhkeet – settinä

Tässä vinkki kaikille vohvelipyyhkeiden ystäville. Kipaise lähimpään Jyskiin ja etsi käteesi ROME keittiöpyyhesetti. Nämä ihanuudet toimivat vallan mainiosti myös keittiön ulkopuolella. 3 pyyhkeen setti maksaa 6 eur:a ja se pitää sisälään 3 50×70 vohvelipyyhettä ihanissa murretun vihreän sävyissä (mintunvihreä, vaalea khakin vihreä ja tummahko harmaanvihreä). Näillä pyyhkeillä on ympäristö- ja terveyssertifikaatti OEKO-TEX 100, eli tuote ei sisällä haitta-aineita kuten torjunta-aine-, raskasmetalli-, tai formaldehydijäämiä eikä muitakaan kemikaaleja, joiden tiedetään olevan haitallisia terveydelle.

Mikäli harmaansävyt on enemmän sun juttu, löytyy samainen pyyhesetti myös väriyhdistelmällä tummanharmaa, vaaleanharmaa, valkoinen hintaan 7,50 eur:a. (Se täytyy käydä ostamassa myös).

Kuva: www.jysk.fi

ihanat vohvelipyyhkeet

ihanat vohvelipyyhkeet

Mä rakastan vohvelipyyhkeitä siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat ohuita ja siksi kuivuvat nopeasti. Kun käsi pestään nyt normaalia enemmän on kiva, että ne voi kuivata kuivaan pyyhkeeseen eikä sellaiseen nihkeään pyyhkeseen, joka ei käyttökertojen välissä ehdi kuivua kunnolla.

Vinkki: Tiesitkö, että Jyskistä saa myös ihania bambuhammasharjoja? Muista kurkata VIDJA hammasharjat, jos eksyt Jyskiin.

Ja hei, jos ne muut kylppärihankinnat kiinnostaa niin viestiä vaan kommentteihin niin otetaan nekin käsittelyyn asap.

Lue myös: Makuuhuoneen stailaus & Jysk

Karup Design Homeroomin Pre Summer Salessa

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Karup Design on minimalistisen skandinaavisen tyylin ja japanilaisten futon vaikutteiden yhdistelmä. Näiden tuotteiden läpikuultavat linjat tuovat kotiin ennenkaikkea mukavuutta, yksinkertaisuutta ja tilaa säästävää tehokkuutta. Ja jos meillä on jonain päivänä tilaa sohvalle niin valintani on silloin ehdottomasti Beat vuodesohva*, puunvärisellä rungolla ja natural tyynyillä ja patjalla. Yksinkertaisen kaunista eikö?

Karup Design

Karup Design – kalusteiden monikäyttöisyys

Sohva muuntuu helposti divaaniksi laskemalla yksi käsinoja alas tai varavuoteeksi laskemalla molemmat käsinojat alas. Yksi tuote onkin oikeastaan kaksi tuotetta, tai kolme.

Karup Design

Sohvan kaveriksi hankkisin yhden tai pari saman merkin Boogie tuolia*. Sama yksinkertainen tyyli toistuu myös näissä tuoleissa. Boogie-tuolissa yhdistyvät miellyttävä ulkoasu ja erinomainen mukavuus. Vietitpä aikaa chattaillen, loikoillen tai torkkuen, tässä tuolissa on aina hyvä Boogie. Klassisen linjakas muotoilu sopii yhdistettäväksi kaikkiin sisustustyyleihin. Tilaa säästävä tuoli on helppo taittaa kokoon säilytystä varten.

Karup Desing

Sekä Beat vuodesohva että Boogie tuolit löytyvät nyt Homeroom Pre Summer Salesta*, johon te lukijani pääsette kurkistamaan jo nyt ennen virallisen kesä alen alkua. Ennakkoale alkaa tänään ja sieltä löydät runsaasti tuotteita jopa 50%: n alennuksella tuhansien tunnettujen tuotemerkkien huonekaluista ja sisustuksista. Ennakkoale päättyy tämän viikon sunnuntaina. Homeroomin virallinen kesäale alkaakin sitten heti maanantaina.

Koko ennakkoalen valikoiman löydät täältä*.

Ja mikäli ennakkoalesta ei löydy mitään mielenkiintoista ehdit vielä hyödyntämään kesän alekoodin 21.6.2020 saakka. Koodilla SUMMER saat 15% alennusta uudesta, vähintään 100 euron tilauksesta. Koodin voi käyttää vain kerran. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin, tarjouksiin eikä ale- tai kampanjahintaisiin tuotteisiin. Alennus ei koske tuotemerkkejä Jotex, Rowico ja Philips eikä kategorioita Keittiö & ruoanlaitto, Pool & Spa, Puutarhavälineet ja Kuntoilulaitteet.

Kurkkaa koko Homeroom valikoima —> www.homeroom.fi

Aurinkoista juhannus viikonloppua. Nautitaan kesästä ja kärpäsistä <3.

Postauksen kuvat: www.homeroom.fi