Pieni kesäduuni: assari

Tämä viikko kuluukin sitten enemmän tai vähemmän draaman merkeissä. Kotimme läheisyydessä kuvataan nimittäin Neloselle uutta draamasarjaa Mustat lesket.

Ja, kun ohjelmaan haettiin avustajia (kaikenikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia) niin ilmoitin heti koko meidän porukan mukaan. Ja itseasiassa vielä muutama muukin sukulainen saatiin loppumetreillä mukaan projektiin. Mukavaa vaihtelua tasaisen tylsään arkeen, ja vielä ihan omilla kotinurkilla. Nti F on parhaillaan yhtä kohtausta purkittamassa ja muutama muu kohtaus on vielä tulossa.

Avustajaksi pääseminen on erityisesti nti F:lle jännittävä ja varmasti ikimuistoinen kokemus, suorastaan elämys. Avustajahan on henkilö, joka avustaa sarjan kuvauksissa. Juuri he tekevät sarjasta todentuntuisen. Avustaja voi olla ohikulkija kadulla, leikkijä leikkipuistossa, hautajaisvieras… Joskus voi jopa saada muutaman repliikkikin. Avustajat ovat siis olennainen osa sarjaa ja juuri siksi erityisen tärkeitä.

Ja mitä kuvattavaan sarjaan tulee. Mustat lesket pitää sisällään jännitystä, ihmissuhdedraamaa ja mustaa huumoria. Sarja kertoo kolmesta ystävyksestä, joilla kaikilla on epätoivoinen elämäntilanne. Ohjauksesta vastaavat Veikko Aaltonen ja Marja Pyykkö, ja päärooleissa nähdään Wanda Dubiel, Malla Malmivaara ja Pihla Viitala. Mustat lesket -draamasarja nähdään Nelosella vuonna 2014.

Innolla odotamme pienen pientä hetkeä julkisuuden valokeilassa…

mustat+lesket+001.jpg

mustat+lesket+002.jpg
Tyttö ja pyörä nti F lähdössä kuvauksiin
Satu / Rauharentola - -

2 kommenttia “Pieni kesäduuni: assari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *