Ne viralliset

Kaikki, jotka ovat joutuneet pohtimaan lapsensa 1 vee kuvauksia tietävät kuinka haastavaa hyvän kuvaajan löytäminen saattaa olla ja valinnanvaikeus tyylien suhteen iskee kerran jos toisenkin.

Meille oli kuitenkin selvää, että perinteinen studion harmaasävyinen taustakangas, lapsi lampaantaljalla pönöttämässä ehkä joku lelu kädessään hieman jännittynyt hymy huulillaan on ehdottomasti out. Me halusimme minimiehen 1-vuotiskuvaukseen jotakin aivan muuta. Nainen kameran takaa sellaisia kuvia ottamaan löytyi täältä.

Ja erään illan pimeinä tunteina sain päähänpiston kylpykuvista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ei ongelmaa vaatteiden valinnasta, ei taustasta tai muusta rekvisiitasta. Kuvien suhteen minulla oli kolme selkeää toivomusta: minimiehelle rakas ankka, kasvot ja yksinkertainen mustavalkoinen kuva. Nämä toiveet kuvaaja sitten taidokkaasti toteuttikin.

Kuvat otettiin meillä kotona, omassa olohuoneessa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä ilman ylimääräistä häslinkiä ja hössötystä. Niistä aineksista syntyi mm.tämä ja monta muuta kerrassaan uskomatonta otosta.

038.jpg

Kaikkien kuvien tunnelma on  lähes käsinkoskeltava ja minimies on ihan oma itsensä, kaikkine ilmeine ja eleineen. Juuri tällaisena haluamme muistaa meille niin rakkaan 1-vuotiaan.Tällainen hän juuri on, meidän minimiehemme.

077.JPG

Päädyimme teettämään yhden suurennoksen ja kymppikuvat kaikista otetuista kuvista. Teemme niistä ja pienistä Ikean mustista ja valkoisista Nyttja kehyksistä helposti muunneltavan kollaasin minimiehen huoneen seinälle. Kätevää eikö totta?

Lumisateista lauantaita.

Satu / Rauharentola - -

4 kommenttia “Ne viralliset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *