Herää pahvi, sisusta valokuvilla

Olin jo hetken poistamassa suurinta osaa valokuvistamme, jotka ovat kehystettynä seinällämme. Onneksi höyrytessäni pysähdyin kuitenkin hetkeksi miettimään asiaa vähän tarkemmin. Valokuvathan ovat oikeastaan se elementti, joka tekee kotimme sisustuksesta ainutlaatuisen. Huonekalut, tekstiilit yms. ovat kenen tahansa hankittavana kaupassa mutta valokuvat ovat ainostaan meidän. Miksi ihmeessä siis poistaisin jotain sellaista jolla kodistamme tulee uniikki? Ne ovat juuri niitä sisustuksen persoonallisia, herkullisia yksityiskohtia joita kellään muulla ei ole. Ne tekevät tästä kodista juuri meidän.

Kehystetyistä tärkeimmistä  valokuvista voisi  rakentaa seinälle valokuvakollaasin, jolloin ne olisivat nätisti sijoitettuna yhteen paikkaan. Kollaasin rakentamista varten googlettamalla löytyy monia hyviä ohjeita mm. täältä, mikäli omaan somittelusilmään ei ole luottamista.

Usein valokuvakollaasin paikaksi valkoituuu portaikko mikäli sellainen siis talosta löytyy. Meillä portaikko on varsin kapea ja tiivis tila, joten valokuvien laittaminen tekisi siitä entistä ahtaamman oloisen. Kuvakollaasille täytynee siis kehitellä jokin muu paikka .Laitan ajatuksen valokuvaseinästä muhimaan ja kerron teille heti millaiseen ideaan päädyn kunhan lamppu syttyy.

7794f18d628c4ac3c678ccf4124b8c0c.jpg
kuvat: pinterest

Miksi poistaa siis rakkaimmat kuvat ja piilottaa ne laatikon pohjalle tai  laittaa ne albumiin unohduksiin, kun ne voi yhtä hyvin laittaa kauniisti esille? Noh ,meillä kaikilla on välillä niitä ei niin kirkkaita hetkiä, minullakin.

Valoa päivääsi.

4 kommenttia “Herää pahvi, sisusta valokuvilla

  1. Meillä odottaa iso kasa kehyksiä maalausta. Edelliseen kotiin kerkesin jo tuon toteuttaa, mutta täällä uudessa jäänyt vielä tekemättä. Meillä luultavasti kuvat päätyvät juuri portaikkoon, siellä on todella paljon tuohon tarkoitukseen sopivaa seinätilaa 🙂

    1. Mua harmittaa että meillä portaikko on niin ahdas, että vaikka seinätilaa olisi niin on muutoin liian ahdas tuohon tarkoitukseen.

  2. Ajattelin jo pyytää postausta kollaasin tekemisestä, mutta olitkin laittanut linkkivinkin. Siinä on kyllä taito, joka vaikuttaa helpolta, mutta sitten kun alkaa tekemään, niin se on äärimmäisen vaikeaa 🙂

    1. Noita vinkkejä kollaasin tekemiseen löytyy onneksi vaikka minkälaisia. Helpottaa huomattavasti. Teen varmaan myös postausta meidän kollaasista kunhan nyt paikka sille löytyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *