Hiekkalaatikko terveiset

Onpas muuten melkoisen vilakka ilma ulkona. Varpaat meinasi ihan jäätyä, kun hipsin tänä aamuna ottamaan teille muutamat kuvat meidän uudesta hiekkalaatikosta. Muutamana päivänä olen jo hipsutellut paljasvarpain pitkin pihaa ja on jo hetkittäin tuntunut ihan kesältä. Nyt ei.

Mutta siihen hiekkalaatikkoon. Sellainen oli meidän omalle pihalle saatava, mutta pihan luonne asetti sille tientynlaisia haasteita. Lopulta sopiva kolo löytyi ja hiekkalaatikko maisemoituikin melko hyvin pihaan vai mitä mieltä olette?

hiekkis+005.JPG

Hiekkalaatikkona toimii hiekkalaatikko/kahluuallasvene, jonka pohjaan on porattu reikiä jotta vesi pääsee valumaan laatikon läpi. Näin meillä ei ole sateen jälkeen yhtä suurta kurakakkua vaan edelleen toimiva hiekkalaatikko.

hiekkis+001.JPG

hiekkis+004.JPG

Nyt ei tarvitse lähteä leikkipuistoon hiekkaleikkeilemään vaan hiekkaleikit onnistuvat ihan omassa pihassa. Arjen luksusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *