Kesälomasuunnitelmia paperilla.

Aamulla nautittiin yhdessä auringosta takapihan terassilla. Sitten taivas muuttuikin harmaaksi ja sää tuuliseksi. Siirryimme sujuvasti sisätiloihin, lapset jatkoivat leikkejään ja mä siirryin tekemään vähän kesälomasuunnitelmia. Joko teillä on kesän koordinaatit selvillä?

Meillä lomaillaan koko perheen voimin vasta heinäkuussa, mutta on se kesäkuunkin kalenteri täyttynyt mukavasti ohjelmasta vaikka kaikki emme vielä lomailekaan. Viikonloppuna kävimme hoitamassa pois päiväjärjestyksestä yhden kesän pakollisen, eli Korkeasaaren. Ilma oli hyvä mutta silti Korkeasaari oli ihanan rauhallinen ja eläimet aktiivisia. Kanadanhanhia ja lokkeja poikasineen oli paljon. Ja varsin äkäisiä olivat poikasiaan suojelevat emot. Mä en ole koskaan ollut näiden lintujen ystävä ja nyt vielä vähemmän. Pelotti, myönnetään.

Yhteisellä lomalla suuntaamme kohti Tukholmaa, kuten viime kesänäkin. Jospa tänä vuonna uskaltautuisimme tekemään suunnitelmia Tukholma päivänkin ratoksi. Ja sitten olisi se kesän toinen pakollinen nimittäin Naantali ja Muumimaailma.

 

Collage.jpg

 

Siihen asti ollaan suunnitelmissamme tähän mennessä päästy. Onko sulla ehdotuksia päiväretkikohteiksi sanotaanko noin 200km säteellä Helsingistä? Uusia ja mielenkiintoisia paikkoja olisi mukava ottaa kesälomakartalle. Ei mitään liian suunniteltua eikä mihinkään liian kauas vaan sellaisia kohteita joihin voi lähteä ihan ex tempore, kun aamulla tuntuu siltä että nyt mennään.

 

Pistetäänhän hyvät kesälomavinkit jakoon, vielä ehtii.

 

2 kommenttia “Kesälomasuunnitelmia paperilla.

  1. Jos luontoon haluaa, Repovesi Kouvolan lähellä on hieno paikka. Samalla matkalla löytyy myös Tykkimäki ja sen vesipuisto. <br />
    Kotkassa on paljon tekemistä: Kymijoen koskien laskua, Meripäivät, saaristo (lähisaariin pääsee tuuri-nimisillä yhteysaluksilla), Maretarium ja Vellamo, Sapokan vesipuisto, Katariinan meripuisto, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, Haukkavuoren näkötorni…<br />
    Haminassa on myös nähtävää: Tattoo (sotilasmusiikkia), armeijan alueet, kaupungin ympyräkaava ja keksustan vanhat puutalot, <br />
    Tietysti matkalla Kotkaan löytyy Loviisa ja Porvoon vanha kaupunki, mutta… 🙂

    1. Kiitos hyvistä vinkeistä. Jokunen vuosi sitten tehtiinkin pieni retki Maretariumiin ja silloin n. vuotiaatkin tykkäsivät siitä kovasti. Täytyypä alkaa googlettamaan noita muita mainitsemiasi kohteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *