Missä hyviä kummeja kasvaa?

Koska masuasukkimme antaa vielä odottaa itseään (rv 39+5) ehdimme pohdiskelemaan vielä tätäkin asiaa.

Kun syntymässä on perheen neljäs lapsi on kummien valinta/löytyminenkin tullut haasteellisemmaksi. Mistä siis kummit tälle lapselle?

Koska kummi on lapsen elämässä tärkeä ihminen, turvallinen aikuinen ja ystävä haluaisimme, että jokaisella lapsella on ”omat” kumminsa. Onko kaikki meille tärkeät ihmiset jo varattuja? Ketä uskaltaisi/voisi pyytää kummiksi? Voiko kahden ihmisen löytäminen olla näin vaikeaa… Siinäpä muutama mielessämme pyörivä kysymys.

Aikaisemmin kummeiksi on valittu sellaiset ihmiset,
jotka joka tapauksessa olisivat elämässämme mukana, olivat he
sitten kummeja tai eivät. Sellaisia ihmisiä, jotka haluamme ehdottamasti pitää  perheemme elämässä mukana myös jatkossa.

Emme halua, että kummilapsista tulee kenellekään kummille minkäänlainen taakka tai velvollisuus. Olemme painottaneet kaikille ettemme oleta, että meidän lapsemme olisi myös heidän elämänsä keskipiste. Paketteja paremman lahjan hän antaa osallistumalla lapsen arkeen ja juhlaan niin, että lapsi tuntee olevansa tärkeä. Muistaa voi myös kirjein ja kortein.

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa ihmeitä koettavaksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäväksi,
kaiken tään pienelle lahjaks sois.

Kenet te olette valinneet kummeiksi? Tai aiotte valita? Miksi? Mitä kummius teille merkitsee?

Satu / Rauharentola - -

2 kommenttia “Missä hyviä kummeja kasvaa?

  1. Itse saan olla siskon lapselle kummi ja kokisin sen kunnianosoituksena. Että sisko haluaa, että olen osa hänen lapsensa elämää 🙂

  2. Meillä on esikoisella siskomme (3) miehineen kummeina. Sen vaan halusi menevän niin…! Kakkoselle paras ystäväni miehensä kanssa ja toinen ystäväpariskunta (joka oli virhe: mies ei mitenkään mukana lapsen elämässä kun erosivat ja kummitäti muistaa lähinnä synttärinä ja jouluna lahjan merkeissä… lapsi usein sanoo että olisi kiva jos haluaisi ihan vaan olla mun kanssa joskus…) kolmosella oli kummit valittu ennen hänen syntymäänsä, ihanat ystävämme, 2 pariskuntaa, mutta lapsi kuoli juuri ennen syntymäänsä, eihän se toki kummien tehtävää pienentänyt, ovat nyt enkelilapsen kummeja &hearts; . Neloselle tuli sama kummitäti kuin kakkosella, paras ystäväni ja myös enkelilapsen toinen kummipariskunta. Näin on hyvä. Olisi todella kivaa jos kummit viettäisivät aikaa lapsen kanssa silloin tällöin ja oikeasti korostuisi se välittäminen enemmän kuin lahjat ym.<br />
    Kyllä te hyvät kummit vielä löydätte! Terkuin S

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *