Kevyesti yrittäjänä

Minulta on monesti toivottu postausta itsensä työllistämisestä & bloggaajan työstä ja mitä se mun kohdallani tarkoittaa. Vaikka mä kirjoitankin tällä hetkellä blogia pääsääntöisesti omaksi ilokseni, niin teen sitä myös aika-ajoin sivutyökseni. Bloggaamisesta tulee työ silloin, kun saan blogin kautta syntyneistä projekteista ja yhteistyöstä rahallisen palkkion. Mun palkkiot syntyy yhteistyöpostauksista ja blogikampanjoista. Niiden lisäksi työllistän itseni myös freelancerinä tekemilläni sisällöntuotantotöillä.

Bloggaajan palkka on se joka jaksaa aina vaan herättää keskustelua. Ilmaista tavaraa ja palkkioita ovista ja ikkunoista. Ai eikö? Ilmaista tavaraa ei ole olemassakaan ja saamistani palkkiosta maksan verot, kuten kuuluukin tehdä.

 

 

DSC_0363%20%283%29%20rauharentola.jpg

 

Toiminimi, kirjanpito ja niihin liittyvä byrokratiaviidakko eivät olleet minua varten, mutta koska nämä asiat on kuitenkin hoidettava oli etsittävä jokin muu keino. Onneksi ratkaisu löytyi varsin helposti ja päädyin kokeilemaan kevytyrittäjyyttä. UKKO.fi on kevytyrittäjyyspalvelu, jonka avulla voin laskuttaa yksityishenkilönä ilman  omaa yritystä. Kevytyrittäjyys yhdistää yrittäjyyden ja palkkatyön parhaat puolet. Voin tehdä töitä vapaasti itse valitsemilleni tahoille, ilman yrittäjän byrokratiaa. Ukko.fi hoitaa ne tylsät paperityöt puolestani. Lopuksi mä maksan itselleni palkan ja kerrytän samalla eläkettä. Easy peasy like a  lemon squeezy.

 

DSC_0367%20%283%29%20rauharentola.jpg

 

 

Miten te muut bloggaajat hoidatte nämä asiat? Ja miten te lukijat ajattelitte näiden asioiden menevvän?

 

Yhteistyössä:

 

ukko-fi.jpg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *