Syystalven kenkäpohdintoja + alekoodi

Mä ostaa päräytin itselleni kengät, sillä juuri näiden kelien kenkiä mulla ei ole. Kesäkengät on jo liian kesäiset ja Merrell saappaat vaativat taas paljon pakkasta ennenkuin niitä voi käyttää. Kumppareissakaan ei viitsit töpsöttelä kuin kotipihalla. Pidän kovasti mun jo melkein puhkirakastetuista mokkavartisista Crocs saaappaista, jotka tuntuvat tällä hetkellä ainoilta hyviltä jalassa. Mun jaloista on nimittäin vuosin myötä kouriutuneet varsin hankalat miellyttää. Rakkoja ja kolotusta melkein kengästä kuin kengästä.

Siksi mä päädyinkin pitkästä aikaa katselemaan Crocs valikoimaa ja löytyihän sieltä sopivat melko pian. Klikkailin ostoskoriin viime syksyn mallin  Women’s Crocs ColourLite Bootsit alehintaan. Päänvaivaa aiheutti ainostaan värivalinta, sillä kokoja oli yllättävän hyvin tarjolla. Päädyin kuitenkin tuttuun ja turvalliseen mustaan vaikka vaalea värikin kyllä kieltämättä houkutti hieman. Myös tummanruskea olisi ollut kaunis. Tiedättehän, vallinnanvaikeus.

 

crocs%20kollaasi.jpg
Kuvat lainattu: www.crocs.fi

 

Aleostastolta löytyi myös lapsille samanmoisia kenkiä ja niitä jäinkin stereoiden kahdalla miettimään. Ehkäpä näpyttelen vielä toisenkin tilauksen heti perään.

 

Saat muuten -15% alennusta Crocs.fi -verkkokaupappa tilauksestasi koodilla CROCSFI15 (koskee myös aletuotteita).
Kannattaa hyödyntää koodia syksyn ja miksei talvenkin kenkähankinnoissa.

Millaisilla kengillä sinä kuljet näillä keleillä?

 

(Postaus sisältää mainoslinkkejä)

Satu / Rauharentola - -

2 kommenttia “Syystalven kenkäpohdintoja + alekoodi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *