Vaihtoehtoja muoville: Mehiläisvahakääreet

Yhteistyössä Hyvinvoinnin Tavaratalo
postaus sisältää mainoslinkkejä

Vaihtoehtoja muoville, onko niitä? Minut haastettiin jokin aika sitten mukaan muoviton arki haasteeseen, jonka tavoitteena on muovittomampi arki. Pienin mutta järkevin askelin päätin minäkin lähteä tavoittelemaan tuota tavoitetta. Varovaisen varmasti yksi askel kerrallaan.

Vaihtoehtoja muoville keittiössä

Meillä muutos alkoi keittiöstä ja ensi töikseni päätinkin, että meille osteta uutta kelmurullaa vanhan loppuessa, vaan jatkossa  meillä käytetään mehiläisvahakääreitä muovikelmun sijaan. Tämä ratkaisu oli minulle helppo, sillä en ole koskaan ollut erityisemmin  muovikelmun ystävä.

SuperBee mehiläisvahakääreet ovat uudelleenkäytettäviä, pestäviä ja luonnostaan antibakteerisia. Oman pakkaukseni s-kokoisia mehiläisvahakääreitä sain testattavakseni yhteistyön tiimoilta Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Mehiläisvahakääreitä voi ostaa myös monista muista ekokaupoista joiden  lisäksi niitä on saatavilla joissakin sisustustuotteitteiden verkkokaupoissa.

Miten mehiläisvahakääreet sitten toimivat?

Kääri tuote haluamasi säilöttävän asian ympärille ja purista hetki käsiäsi paikallaan. Kääre reagoi käsiesi lämpöön ja muotoutuu tiiviisti tuotteen ympärille. Mehiläisvahan ansiosta kääre pitää muotonsa kylmässä ja on näin ollen erinomainen suoja. Kuumaa kääre ei siedä, joten älä laita sitä mikroon tai uuniin.

Kääre pidetään puhtaana huuhtomalla se haalean veden alla. Annetaan kuivua ja käytetään uudelleen. Puhdistukseen voi käyttää myös mietoa saippuaa, mutta vältä liikaa hankausta. Loppuunkuluneen kääreen voi kompostoida. Kääre pysyy hyvänä ainakin 12 kk käyttöönotosta riippuen käyttöasteesta.

SuperBee mehiläisvahakääreet on valmistettu 100% puuvillasta, jonka lisäksi ne sisältävät mehiläisvahaa, puuhartsia (pihka) ja luomulaatuista kookosöljyä.

 

Jos haluaa pienellä teolla vähentää muovijätettään, on mehiläisvahakääre ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. SuperBee mehiläisvahakääreitä on saatavilla neljässä eri koossa: S, M, L ja XL. S-L koot myydään kolmen kappaleen paketeissa ja XL- kokoa voi ostaa yksittäin.

Muovittomampi maailma pieni pala kerrallaan.

 

Lähde: Hyvinvoinnin Tavaratalo

 

4 kommenttia “Vaihtoehtoja muoville: Mehiläisvahakääreet

  1. Tämä on just hyvä juttu! Näitä olen ajatellut itsekin jossain vaiheessa hankkia. Mulla tämän viikon aikana alkanut itselläkin muoviin ja muuhun liittyviä projekteja. 🙂

  2. Nämä on tehty näköjään Thaimaassa, kannattaisi suosia tässäkin kotimaista kääröjä löytyy mm.Ruohonjuuresta tai joiltakin tarhaajilta suoraan :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *