Vesilasissa on elämää – projekti avokadon kasvatus

Vesilasissa on elämää – huudahdin kiireisen viikon päätteeksi, kun ehdin kurkistamaan pitkästä aikaa mitä avokadon kasvatusprojektilleni kuuluu.

vesilasissa on elämää

Päätin jo jokin aika sitten kokeilla, kuinka avokadon kasvatus kotioloissa onnistuu. Mitään hedelmiä tuottavia puitahan kotioloissa ei saa aikaiseksi mutta kauniin viherkasvin (hyvällä tuurilla) kuitenkin.

Avokadon kasvatuksen vaiheet – vesilasissa on elämää

1. Siemenen puhdistus ja kuivatus

Puhdista avokadonsiemen hedelmälihasta vedellä. Mikäli hedelmälihaa jää, saattaa siemen mädäntyä ja itäminen epäonnistua. Luin muutaman erilaisen ohjeen ja päädyin poistamaan siemenen kuoren. Siemenen kuorta ei kuitenkaan tarvitse poistaa, sillä kuori sisältää itämiselle tärkeää ravintoa ja suojaa siementä.

Kun olet pessyt siemenen, pyyhi se paperilla ja jätä kuivumaan pariksi päiväksi huoneenlämpöön. Kuivuessaan siemenen kuori halkeilee, mikä mahdollistaa itämisen.

2. Itäminen

Kun siemen on kuiva, työnnä siihen kiinni muutama hammastikku hieman yläviistoon osoittaen. Aseta avokadonsiemen hammastikkuineen vesilasin päälle ja täytä lasi vedellä niin, että noin puolet siemenestä on veden alla. Aseta lasi valoisaan ja lämpimään paikkaan. Huolehdi, että laitat veteen siemenen paksumman alapuolen, josta juuret kasvavat. Kirkas lasi on kasvatukseen paras vaihtoehto, sillä siitä   näet hyvin, milloin juuret alkavat kasvaa.

Varmista päivittäin, että siemen on jatkuvasti vedessä. Ja vaihda vettä säännöllisesti. Muutamassa viikossa siemen alkaa kehittää juuria, jotka kasvavat alas veteen.

vesilasissa on elämää

3. Istutus

Vielä saan odotella hetken. Jos/kun juuret täyttävät lasin kunnolla ja varttakin on alkanut kasvaa, on aika istuttaa avokado ruukkuun, joka on täytetty ravinteikkaalla kukkamullalla. Avokadopuuta voi lannoittaa kerran viikossa ja talvikautena kerran kuussa.

                                           Oletko sinä kokeillut avokadon kasvatusta? Ja jos olet millaisin tuloksin?

VINKKI! Avokadon voi istuttaa myös suoraan multaan. Kurkkaa eri hedelmien istutusvinkit täältä.

Lue myös artikkelit: Kukkaruukku kierrätysmateriaalista ja Ilmakasvipidike

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *