Kirpparilöytöjä ja kuivakukkia

Postaus sisältää mainoslinkin*

Kirpparilöytöjä ja kuivakukkia mm. niitä on pitänyt sisällään tämä kesälomani toiseksi viimeinen viikko. Ihan hirveän nopeasti on tämä kesä hujahtanut ja elokuun alkaessa on aika palata takaisin töihin.

Kukkien kerääminen ja kuivatus

Tulevia projektiraakileita varten kävimme alku viikosta keräämässä ihastuttavia luonnonkasveja ihan oman kodin naapurista. Ulkona liikkuessa kannattaa ehdottomasti katsella ympärilleen, sillä juuri nyt luonnosta löytyy paljon kauniita kuivattavaksi kelpaavia kasveja, joista oma ehdoton lempparini on Pietaryrtti.

kirpparilöytöjä ja kuivakukkia

Löysin aiemmin kesällä Granitin* alesta bambuisen kuivaustelineen ja siitä se ajatus sitten oikeastaan lähti. Näette lopputuloksen myöhemmin, kunhan kukat ovat kuivaneet.

Muutama vinkki keräämiseen ja kuivaamiseen

Kerättäessä luonnonkasveja kuivaamistarkoituksessa kukan kukkiminen on oltava alkuvaiheessa, silloin kukat eivät varise ja niillä on myös varaa aueta.

Ohjeistus kertoo, että kuivattavia kasveja kerättäessä ilman on oltava kuiva ja mielellään tuulinen. Näin kuivattava kasvi on ulkoisesti kuiva ja mahdollisia homeongelmia ei tule. Me ehdimme keräämään kukat juuri ennen sateen alkua ja näyttääkin siltä, että kukat kuivavat varsin nopeasti.

Itse poistin kukista suurimmat lehdet jättäen jäljelle oikeastaan kukinnon ja sopivan pätkän vartta. Sen jälkeen sidoin ne pieniksi kimpuiksi, jotka sitten laitoin pieneen kuivaustelineeseen alaspäin roikkumaan.

Kuivatus tehdään kuivassa tilassa, johon kosteus ei pääse. Kukkien värit säilyvät parhaiten, kun ne kuivataan pimeässä tai hämärässä. Auringonvalo haalistaa kukkien värit. Kuivatukseen kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kukkien kuivuminen voi kestää parikin viikkoa.

Kirpparilöytöjä ja kuivakukkia

Koska kuivakukat on jo käsitelty niin siirrymme sujuvasti seuraavaan aiheeseen eli kirpparilöytöihin tai oikeammin yhteeen sellaiseen. Facebookin Marketplacesta löytyi tämä vintage ihanuus, johon rakastuin päätä pahkaa.

Kaunis suorakaiteen muotoinen rottinkikori maksoi kokonaista 4 euroa ja se löysi paikkansa seinältä tuosta daybed nurkkauksesta. En itse asiassa olekaan julkaissut yhtään kuvaa tästä järjestyksestä aikaisemmin. Mutta kuten näette daybed on löytänyt uuden paikan ja on nyt tässä kunnes… Niin meillä on suunnitelmia tulevaa syksyä/talvea varten, mutta katsotaan etenevätkö asiat haluttuun suuntaan vai eivät. Palaan suunnitelmiin sitten, kun niiden aika on.

Nyt oikein mukavaa kesäviikonloppua, nautitaan auringosta, joka silloin tällöin pilvien takaa pilkistää.

Lue myös: Vintage rottinki

Ikea hack: vartalotyyny Sortsö matosta

Ikea hack SORTSÖ matosta, sillä en keksinyt mihin muuhunkaan tätä ihastuttavaa pientä yksinkertaista ja kauniin luonnonvalkoista mattoa käyttäisin. Tai no keksin ja siksi ostinkin niitä kaksi. Toiseen hack ideaan palaan myöhemmin kunhan saan muutama muun keskeneräisen projektin valmiiksi.

Mutta siis kaunis ja edullinen matto, joka on ainakin omaan makuuni aivan liian pieni käytettäväksi sellaisenaan. Onneksi tämä kuitenkin taipuu myös moneen muuhun käyttötarkoitukseen.

Ikea hack – vartalotyyny

Tyynyn valmistamista varten tarvitset:

IKEA SORTSÖ -maton (tai minkä tahansa muun samankokoisen pienen maton)

– Vanua tai sisätyyny (yhteen tyynyyn riitti yhden 40×65 INNER sisätyynyn verran vanua)

Ompelukoneen

Ratkojan ja nuppineuloja (mä en löytänyt omia nuppineuloja mutta selvisin ilmankin)

ikea hack sortsö

Aloita silittämällä maton viikkaussaumat niin hyvin kuin mahdollista. Sillä ainakin omassani oli varsin syvät viikkausrypyt. Koska matto on paksua kudosta, sitä ei saa ihan sileäksi, mutta ei hätää ne kyllä tasoittuvat ajan myötä.

Seuraavaksi revi tuotelappu irti. Se irtoaa helposti ilman minkäänlaisia työkaluja. Tuotelapun ompeleen saat helposti purettua ratkojalla. Toki sama homma onnistunee myös teräväkärkisillä saksilla.

ikea hack sortsö

Taita seuraavaksi matto keskeltä pituussuunnassa puoliksi oikeat reunat vastakkain. Käytä tarvittaessa nuppineuloja. Ompele sitten reunat yhteen.

Käännä tyyny oikeinpäin ja ompele seuraavaksi tyynyn toinen pää kiinni ja lisää sitten täyte. Kun olet täyttänyt tyynyn, viimeistele tyyny ompelemalla toinenkin pää kiinni.

ikea hack sortsö
ikea hack sortsö
ikea hack sortsö

Tälle yksinkertaisen kauniille vartalotyynylle tuli hintaa n. 7 eur. Ei paha ollenkaan eihän?

Lue myös: Sateenkaari puuhelmistä ja Kukkaruukku kierrätysmateriaalista

Ostoslista Ikeaan

Ostoslista Ikeaan. Tämä viikko on vierähtänyt tiiviisti jalkapallon ja Helsinki Cupin parissa mutta olen siinä sivussa ehtinyt laatia mielessäni ostoslistaa Ikeaan, seuraavia diy projekteja varten.

Ostoslista Ikeaan – mitä sieltä löytyy?

Ostoslistalta löytyy mm. korkkisia lasinalustoja, pöytätabletteja ja pikkumattoja, joista syntyy sitten hmmm jotain aivan muuta.

ostoslista ikeaan
ostoslista ikeaan

Ikean huonekalujen ja sisustustuotteiden tuunaaminen/uudistaminen on ollut maailmalla ilmiö jo pitkään. Ehkä oletkin jo tutustunut aiheeseen. Jos et niin netistä löytyy useita Ikea hacks-ideoita ja sivustoja, joista saa kivoja vinkkejä Ikean tuotteiden ulkonäön tai käyttötarkoituksen muuttamisesta alkuperäisestä joksikin aivan muuksi. Jo pienillä muutoksilla massatuotteista voi saada yksilöllisiä ja uniikkeja sisustusjuttuja ja persoonallisia huonekaluja. Jos aihe kiinnostaa suosittelen lämpimästi tutustumaan mm. Lone Foxin ja Nastazsan Youtube kanaviin.

ostoslista ikeaan
ostoslista ikeaan

Mitä arvelet näistä tuotteista syntyvän?

Note: Ehdinkin jo piipahtamaan Ikeassa tänään illalla vielä ennen sulkemisaikaa, joten uusia ideoita luvassa heti, kun ehdin toteutuspuuhiin.

Postauksen kuvat: www.ikea.fi

Lue myös: Unelma säleikkö ja Marius