Mittojen mukaan tehty viikko 1

Niin se vaan kulkaa sujahti 4 viikon räätälöidyn ruokavalion ensimmäinen viikko. Muutamia kiusauksia oli eteeni langetettu mutta jee, mä selvisin ilman stipluja. Hyvä mä.  Olo on virkeä eikä nälkä ole vaivannut hetkeäkään. Päinvastoin määrät ovat ajoittain tuntuneet kohtuuttoman suurilta ja ähkyn rajoilla liikuttiin. Mutta onneksi sainkin koutsini  luvan, että väkisin ei tarvitse kaikkea syödä. Huh! Aterioita täytyi myös hiukan pilkkoa useamman aterian kokonaisuudeksi, omaan atereriarytmiin paremmin sopivaksi. Niiden muutosten jälkeen homma tuntui toimivan.

 

4.9%20003.jpg

 

Kaiken kaikkiaan fiilis on hyvä ja vaikka alkuviikon flunssa sotkikin hiukan liikunnan harrastamista paino on nyt 2.7 kg vähemmän kuin viikko sitten. Tai no joo tänä aamuna se oli -3kg mutta viralliset punnitukset joka toinen päivä ja tänään oli se epävirallinen. Nesteitä varmasti suurin osa mutta toivotaan, että myös hiukan rasvaakin. Aika huikeeta kuitenkin.

 

6.jpg

 

Lupasinkin postailla teille muutamasta jutusta, joilla painonpudotuksessa pääsee hyvin alkuun ilman tällaista räätälöityä ruokavaliotakin. Oletteko innokaita kuulemaan? Postaus odottaa luonnosten arkistossa ja viimeistelen sen mikäli se teitä kiinnostaa. Nyt siis toivoisin niitä kommentteja.

 

tomaattikeitto%202.jpg

 

Alkavaan viikkoon haasteita tuo Habitare messueväät ja lauantaiset ystävän babyshower juhlat. Pitäkäähän peukut pystyssä, että homma toimii silloinkin.

Mukavaa alkanutta viikkoa.

 

(yhteistyössä Personal Trainer Arttu)

6 kommenttia “Mittojen mukaan tehty viikko 1

  1. Ehdottomasti kiinnostaa! Täällä on hieman hankala yhdistää uutta arkea ja hankalaa elämäntilannetta aloittamaani elämäntapamuutokseen, mutta yritän joistain peruselementeistä pitää kuitenkin kiinni.

  2. Odotan todella innolla kuulumisia…. <br />
    Itselläni on viimeisen vuoden sisällä tullut 10 kg painoa lisää ja jotain olisi tehtävä ja pian. Vinkit ovat siis kultaakin kalliimpia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *