Tavararemontti; luurankoja bloggarin kaapissa

”Kaappi täynnä – kellariin ei sovi mitään – tavaroita ajelehtii ruokapöydällä, lattioilla, tuoleilla ja nurkissa  – ruokakomeroista löytyy ikäviä yllätyksiä – tärkeitä papereita etsitään kissojen ja koirien kanssa. Olisi kiva palkata siivooja, mutta jonkun pitäisi ensin raivata paikat siihen kuntoon, että siivooja mahtuu sisään.”

Meillä asiat ei ole kokonaan noin, ei ole koskaan ollutkaan mutta silti koin tarpeelliseksi tavata järjestämisen ammattilaista, Tavararemontin Ilonaa. Meillä kaikki on päällisin puolin siistiä, joku sanoisi jopa supersiistiä mutta mun ongelma on kaapit, on aina ollut ja sieltä niitä luurankoja sitten löytyykin. Poissa silmistä, poissa mielestä sopii tapaukseeni lähes täydellisesti. Kaapinovien sisäpuolelle on niin helppo vaan sulloa tavaroita. Ja hups soppa on valmis. Lopulta  sitä tulee työnnettyä tavara sisään kaappiin ja sitten laitettua ovi nopeasti perässä kiinni.

 

Collage.jpg

 

Ilonan kanssa kävimme vaatekaappini kimppuun, mietimme  yhdessä mitä voimme tavaroille tehdä, mitä voi heittää pois, laittaa kierrätykseen tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, miten sisään tulevaa tavaravirtaa saadaan padottua eli suomeksi miten hillitä ostamista ja yksinkertaisesti muuttaa ostotottumuksia. Järjestimme yhdessä kaapin niin, että kaikelle oli paikka  ja kaikki oli paikalllaan.

 

Collage%202.jpg

 

Ja se vaatteiden määrä oli uskomaton, ja nyt puhutaan kuitenkin vain yhdestä kaapista. 1 jätesäkillinen lähti roskikseen, toinen kirpputorille ja 5 muovipussillista Fidan keräyslaatikkoon. Ja jäihän kaappiinkin vielä jotain täytettä järjestämisen jälkeenkin. Ostokieltoon tämän urakan seurauksena menivät ainakin paidat. Ai miten niin mulla on niitä liikaa?

 

DSC_0017%20rauharentola.jpg

 

Vaikka tavararemonttilaiset ovatkin erikoistuneet järjestämään suurempia sotkuja, ei tarvitse antaa asioiden mennä siihen pisteeseen ennenkuin pyytää järjestämiseen ulkopuolista apua. Mäkään en luettele itseäni himohamstraaja -kastiin ja silti ulkopuolisesta järjestelijästä oli tässä projektissa hurjasti apua. Järjestely olisi varmasti onnistunut ihan itseksenikin mutta luultavasti en olisi luopunut läheskään noin isosta määrästä vaatteita.

 

Sieppaa.jpg

 

Tavararemonttilaiset ovat koulutettuja professional organizereita eli ammattiraivaajia, joiden tehtävä on auttaa taltuttamaan tavaratulvan aiheuttama kaaos ja järjestämään niin kodit kuin toimistotkin johdonmukaiseen ja selkeään käyttökuntoon. Projektin edetessä sain siis samalla lyhyen oppimäärän siitä kuinka tavaroille oikeasti järjestetään paikkoja ja kuinka kaapit pidetään siistinä myös huomenna.

 

Miltä sun kotonasi tai kaapeissasi näyttää, olisiko tarvetta tavararemontille?

 

Tavararemontti toimii tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla (mukaanlukien muu Uusimaa)  sekä Oulun alueella. Lisätietoja löydät täältä ja täältä.

 

(Postaus toteutettu yhteistyössä Tavararemontin kanssa)

Satu / Rauharentola - -

2 kommenttia “Tavararemontti; luurankoja bloggarin kaapissa

  1. Mun kaapeissa ja varastoissa näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä 🙂 Tein nimittäin vastaavanlaisen siivouksen viime viikonloppuna (kolmena päivänä). 10 kpl 200 litran säkkiä laatikoita lähti pois 😀 Meille se tavara mikä lähti, oli suurimmaksi osaksi vanhan kodin verhoja, lasten pieneksi jääneitä vaatteita, mitkä oli laadultaan mennyt sellaisiksi ettei pienemmät sisarukset niitä voineet pitää ja omia malliltaan vanhanaikaisia ulkovaatteita. Omiin vaatekaappeihin tein tuon jo aiemmin.<br />
    Ihana tunne, kun kaapit tyhjenee. Itse ostelen todella vähän, varsinkin vaatteita, ja minun vaatekaappini täyttyy sillä kun meidän kaksi vanhinta tyttöä tuo omiaan minulle 😉

    1. Todella vapauttava tunne :), järjestämiseen suhtautui jotenkin järkevämmin ammattilaisen seurassa. Mä, kun luulin että en ole tunnesäästäjä mutta taitaapa mussa hiukan olla sitä vikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *