Aikuisten oma hetki with Nicholas Vahé

Eilen vietimme 4. hääpäiväämme ja vaikka meillä olikin mahdollisuus lähteä viettämään sitä vähän kauemmaksikin kotoa valitsimme pienen yhteisen kävelylenkin raikkaassa pimenevässä syysillassa ja pienen yhteisen herkutteluhetken lasten mentyä nukkumaan. Tärkeinä hetkinä on kiva panostaa herkkuihin, hankkia jotain hiukan spesiaalia. Ja juuri siksi meidän iltapalalautaselle päätyi tänään Nicholas Vahé herkkuja aina risotosta taivaallisiin suklaatryffeleihin. Nämä herkut ovat mun listalla ykkösiä juuri tämän tyyppisiin hetkiin.

 

DSC_0002%201.jpg

Nicholas Vahé  herkut: Somia Living (saatu blogin kautta)

 

Nicholas Vahé on Ranskalaissyntyinen kokki ja chocolatier. Hän on saanut oppinsa kolmen tähden Michelin-ravintolassa. Nicholas Vahé on tullut tunnetuksi maailmalla omaa nimeään kantavasta herkkujen ja erikoisruoka-aineiden sarjasta, johon kuuluu kaikkea mahdollista  risotoista mausteisiin öljyihin ja suussasulavista suklaista maukkaisiin pestoihin.

 

DSC_0008%20rauharentola.jpg

 

DSC_0009%20rauharentola.jpg

 

Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina,
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
(Tommy Tabermann)

 

DSC_0001%20rauharentola.jpg

 

Hiljaisuuden kuunteleminen yhdessä ihan lähekkäin, elämän parhautta eikö?

 

 

 

2 kommenttia “Aikuisten oma hetki with Nicholas Vahé

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *