Kaikki alkoi vartalosuihkeista / Avon

Jottei elämä olisi pelkkää sisustamista ja diy:tä keväällä valkovuokkojen aikaan menin ja rakastuin päätäpahkaa Avon tuotteisiin tai oikeastaan vartalosuihkeisiin lasten päiväkodilla järjestetyssä äitien hemmotteluillassa. Loppukevään ja alkukesän pohdin mitä rakkauteni kanssa tehdä ja lopulta päädyin hankkimaan itselleni Avon -tunnukset ja niin minusta tuli itsenäinen Avon kauneuskonsultti. Sen jälkeen olenkin tutustunut moniin muihinkin tuotteisiin ja ihastunut kerta toisensa jälkeen uudelleen. Kuten moni teistä varmaan tietääkin Avon toimii kauneuskonsulttien voimin ja Avonin tuotteita voit ostaa verkkokaupan lisäksi myös kotona järjestettävissä Avon -kotikutsuilla. Kyseessä on siis suoramyynti Miikkareiden ja Tupperwaren tavoin. Myös multa löytyy oma verkkokauppa, jonka kautta tilaaminen käy vaivattomasti. Toki perinteisemmät keinot kuten sähköposti, tekstiviesti, Facebookviesti tai vaikkapa kirjekyyhkyn lähettäminen on mahdollisia. Omille kotikulmilleni toimitan tilaukset ilmaiseksi ja vähän kauemmaksi postikuluja vastaan. Ja jos kotikutsut kauneuden parissa kiinnostaa niin voidaan sellaisiakin suunnitella.

 

DSC_0003%20%283%29.jpg

 

DSC_0304%20%283%29.jpg

 

Niille, joille Avon ei ole vielä tuttu kerrotakoon, että se on yksi kosmetiikkabrändien uranuurtaja joka perustettiin jo vuonna 1886. Nykyisin brändiä myydään yli sadassa maassa. Suomessa Avon aloitti toimintansa huhtikuussa 2005. Kolmen viikon välein ilmestyvästä esitteestä ja Avonin verkkosivuilta näet kulloinkin voimassa olevan kampanjan tarjoukset ja uutuustuotteet. Avonin tuotevalikoimaan kuuluu meikki, tuoksut, ihonhoito, muoti, hiustenhoito, lastentuotteet ja hyvinvointi.

 

DSC_0316%20%283%29.jpg

 

Jatkossa kirjoittelen silloin tällöin Avon tuotteista (niistä joista koen erityistä tarvetta kirjoittaa) myös tänne blogin puolelle. Nuo postaukset tulevat löytymään omalta välilehdeltään/sivultaan eivätkä siten näy artikkeiden virrassa eikä syötteissä. Näin ollen ne eivät häiritse niitä lukijoitani, joita aihe ei kiinnosta ollenkaan, mutta kiinnostuneet löytävät ne kuitenkin helposti halutessaan.

 

Jos kiinnostuit Avonin tuotteista uusimman esitteen löydät täältä, tai ota rohkeasti yhteyttä minuun.

 

Kaunista alkanutta viikkoa <3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *