80+ yötä jouluun on; Ikea

Vaikka ollaan vasta nipin napin lokakuussa joulukoristeiden ja jouluisten sisustustuotteiden sesonki on jo käynnistymässä ja makupaloja tulevasta voi jo hiukan makustella. Eilen sähköpostiin tipahti Ikean Vinter 2016 joulumalliston tiedote. Tämän vuoden suurimpaan juhlaan Ikea tuo yksinkertaisia ja aitoja materiaaleja, kuten villaa, nahkaa, puuvillaa, huopaa, puuta ja metallia. Joulumallisto on saanut inspiraationsa 1800-luvun lopun ruotsalaisesta kansanperinteestä. Kuosit ovat niitä hyvin perinteisiä ja sävyt ihanan hillittyjä ja luonnollisia. Myös ne perinteisemmät joulun värit, kuten punainen ja kulta, on tässäkin mallistossa mukana. Joulumallistosta löytyy tuttuun Ikean tyyliin tuotteita mm. koristeluun, kattaukseen ja ruoanvalmistukseen.

Mä tiedän, kaikki jouluhöperöt kiermurtelevat jo jännityksestä ja niinpä mä tarjoankin nyt muutamia maistiaisia tulevasta. Pitäkäähän penkeistänne kiinni, nyt nimittäin sukelletaan Ikean joulun ihmemaahan.

 

ikea%20joulu%207.jpg

 

Ikea%20joulu%202016.jpg

 

ikea%20joulu%208.jpg

 

Meillä joulu tulee olemaan tuttuun tapaan yksinkertaisen pelkistetty. Itsetehtyä yhdistettynä valmiseen sopivassa suhteessa rauhallisen hillitysti. Aitoja materiaaleja tullaan ajan trendin mukaisesti näkemään myös meidän joulussamme onhan ne olleet suosikkeja jo ennen tätä luonnonmateriaalien buumia.

Löysitkö sinä uutta inspiraatiota tai suosikkeja näistä kuvista?

 

(Kuvat: Ikea)

 

Tuotteet tulee myyntiin marraskuussa 2016

4 kommenttia “80+ yötä jouluun on; Ikea

  1. Ihanaa! Joulua! Ei ollenkaan "aikaista". Olen jo väsännyt monia joululahjoja. Eilen asensin ulos jouluvalot valmiuteen. Tänään edessä joululevyn ja -konsertin kuvaukset…Tulkoon joulu!

    1. Teillähän on Titta sitten ihan selkeästi lähtölaskenta alkanut, mahtavaa. Pikkuhiljaa fiilistellen ja nauttien aletaan täälläkin miettiä valmisteluita. Yleensä olen jo hyvissä ajoin hankkinut lapsille lahjoja aleja hyödyntäen mutta nyt ollaan sen suhteen hiukan jäljessä aikataulussa. Onneksi vielä ehtii. Kyllähän näistä kuvista sellainen kutkuttava fiilis jo syntyi ;).

  2. Alan huolestumaan. Eilen katselin kynttelikköä varastossa jo sillä silmällä ja nyt Ikea kuvat näyttävät jotenkin kovin sopivilta kotiini. Ehkä tämä johtuu siitä, kun viime joulu oltiin matkoilla ja joulu jäi laittamatta. Tilanne on vakava 🙂

    1. Auts, auts Johanna. Tänä vuonna edellisenkin edestä, pitkään nautiskellen. Näistä kuvista huokuu kyllä ihana jouluinen fiilis, joka tarttuu ja vie mukanaan. Vai ollaanko me liian helppoja ;)?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *