Minimalismi on olennaiseen keskittymistä

Minimalismi on olennaiseen keskittymistä. Kun päättää ryhtyä minimalisoimaan kotiaan  on kyse oikeastaan paljon suuremmasta kuin vaan tavaran karsimisesta, vaikka siitä usein lähdetäänkin liikkeelle. Niin mekin teimme. Minimalisoinnin syvempi tarkoitus  on kuitenkin paljon laajempi ja sillä pyritään ajan ja tilan vapauttaminen itselleen merkityksellisille asioille.

Minimalismi – vähemmän on juuri sopivasti

Minimalisointi ei ole meille vaan tavaran määrän vähentämistä vaan se on myös elintilan minimalisointia, kohtuullistamista. Muutimme viime vuoden lopussa uuteen kotiin neliöön, jonka koko on himpun verran alle 90 neliötä. Aikaisemmin asuimme 115 neliöisessä viisiössä. Ja kyllä meitä asuu tässä kodissa 6 henkeä, koira ja muutama marsu. Lapsille on annettu mahdollisuus omaan tilaan, vaikka tällä hetkellä he käyttävät omia huoneitaan pääosin vain nukkumiseen. Yhteiset tilat kuten keittiö ja olohuone sen sijaan ovat koko perheen ahkerassa käytössä, kaikki ovat lähellä toisiaan.

Totuus on, että hyödyttömien tavaroiden säilöminen lisää tarvittavien neliöiden määrää, ei niinkään asukkaat. Ja,  jotta pystyimme muuttamaan reilun 26 neliötä pienempään asuntoon luovuimme suuresta määrästä tavaraa. Mutta, koska kyseessä oli kasa hyödyttömiä tavaroita niin niistä luopuminen oli yllättävän helppoa. Uusi koti tuntuu vähintäänkin yhtä suurelta kuin aikaisempi kotimme, sillä tavaramäärää on karsittu rankasti, silti luopumatta mistään tärkeästä elämänlaatua heikentävästä. Selkeässä kodissa myös tajunnanvirta on useimmiten selkeämpää. Se on kai se kuuluisa fengshui.

Luovutaan kaikesta turhasta

Meille minimalismin tarkoituksena ei ole tehdä kodista autiota tyhjyyttään kaikuvaa kliinistä tilaa, vaan luopua hyödyttömistä tavaroista, varastojen aarrekätköistä, joita kukaan ei oikeasti koskaan tarvitse ja nauttia niistä meille merkityksellisistä yksityiskohdista ja tärkeistä toiminnoista. Sekä minimalismin että suuren suosioin saavuttaneen KonMarin tarkoitus on pohjimmiltaan sama: ei ole järkevää omistaa tavaraa, joka ei hyödytä sinua. Hyöty voi funktionaalista, mukavuutta, iloa tai tavaran kauneutta.

Kotimme ei ole millään tavalla tyhjä, vaan käytettävien neliöiden määrä on maksimoitu tilojen käyttötarkoituksia yhdistelemällä ja hukkatilaa ei juurikaan ole. Tilavan wc-tilan muutimme kodinhoitohuoneeksi, jotta suurehkon perheen vaatehuolto onnistuu kätevästi. Olohuoneesta teimme  myös vanhempien makuuhuoneen sen sijaan, että sillä olisimme käyttäneet siihen tarkoitukseen yhden erillisen huoneen. Olohuoneen daybedillä on mukava viettää aikaa yhdessä rentoutuen.

Vapautetaan aikaa ja tilaa merkityksellisille ja arvokkaille asioille

Minimalisoinnin myötä meille on vapautunut hurjasti aikaa, tilaa ja myös rahaa merkityksellisille ja arvokkaille asioille, kuten harrastamiselle, matkustamiselle ja yhdessäololle. Aikaa ei kulu enää kohtuuttomia määriä esimerkiksi tavaroiden järjestelemiseen ja siivoamiseen, vaan ne onnistuvat kätevästi ja varsin nopeasti arjen keskellä. Asuinkustannukset ovat pienentyneet pienempien neliöiden myötä ja niistä säästyvä raha voidaan jatkossa käyttää johonkin muuhun esimerkiksi erilaisiin elämyksiin.

 

Voisitko sinä heittää hyvästit turhille tavaroille ja kohtuullistaa elämääsi muutoinkin?

 

Lue myös:

Unelmien hinta

Rahi olohuoneeseen

2 kommenttia “Minimalismi on olennaiseen keskittymistä

  1. Ehdottomasti! Olen karsinut jo vuosia ja juuri nyt olen kellarissa ”maatuneiden” tavaroiden kimpussa. Laatikko tolkulla muistotavaraa; kirjeitä, kortteja, koulukirjoja kaikilta mahdollisilta kouluasteilta. Tokihan ne herättävät muistoja ja tuntuvat tärkeiltä tavaroilta tietyllä tapaa, mutta kuinka usein oikeasti menen kellariin tutkimaan niitä? En koskaan. Niinpä yritän nyt saada muistotavarat mahtumaan jatkossa yhteen pahvilaatikkoon ja mielellään niin, että sen mahtuu säilyttämään kotona.

    1. Tiedän tunteen. Mutta alun jälkeen on helpompaa. Itse huomasin, että helpoin tapa oli mennä ekan fiiliksen mukaan eikä alkaa liiaksi muistelemaan / tunteilemaan. Kun oikeaan fiilikseen pääsee onnistuu karsiminen helposti. Meillä ei enää ole lämmintä varastoa, joten tärkeät asiat täytyy mahtua kotiin ja ulkovarastossa on säilytyksessä vaan ne asiat, jotka kylmävarastoinnin kestää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *