Lukijan kotona: Utuisaa harmoniaa

Lukijan kotona ollaan taas. Tällä kertaa pääsemme kurkistamaan utuisan harmooniseen rivitalokotiin, jossa sama utuisuus toistuu huoneesta toiseen. Uutta ja vanhaa yhdistelemällä on saatu aikaan mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa näkyy kaikkien asukkaiden mieltymykset ja se omin värimaailma. Näin kodistaan ja sen sisustuksesta kertoo Liisa.

-Satu

Meidän koti on rivitaloasunto, jonka alakerrassa on tyttären (12v.) ja vanhemman pojan (15v.) huoneet, keittiö, olohuone sekä kylpyhuone. Yläkertaan, joka oli aiemmin kokonaan alakertaan avointa parvitilaa, on pari vuotta sitten rakennettu väliseinä ja todella käytännöllinen väliseinän sisälle liukuva liukuovi. Näiden avulla aiemmin hyvin epäkäytännöllinen tila saatiin jaettua kahteen: toisella puolella on eskari-ikäsen pojan iso ja valoisa huone ja toisella puolella äidin makuusoppi. Kotia on muutenkin pintarempattu tarpeen ja fiiliksen mukaa, maalia on viime aikoina saanut pintaansa useampi huone. Joku projekti on koko ajan mielessä ja seuraavana suunnitelmissa on keittiöremppa muutaman vuoden sisällä.

lukijan kotona utuisaa harmoniaa

Uutta ja vanhaa yhdistelemällä

Meidän koti on sisustettu uutta ja vanhaa yhdistelemällä. Olohuoneessa kirjahyllyn ja sivupöydän virkaa tekee vanha mummolan puuvajasta pelastettu astiakaappi, toinen samanlainen, mutta vähän pienempi on tyttären huoneessa. Tv-tasona on vanha piironki, sohva ja sohvapöytä taas ovat Ikeasta. Tykkään kontrasteista, joita saa helposti yhdistelemällä sekä eri värejä että eri ikäkauden ja tyylin tavaroita.
Rakastan erilaisia asetelmia, joita vaihtelen mielialan ja vuodenaikojen mukaan, on tehty mm. kirpparilöydöistä, viherkasveista ja kynttilöistä. Pidän omassa kodissani murretuista sävyistä ja ylipäätään siitä, että värejä käytetään. Välillä yritän karsia asetelmia, mutta pian huomaan taas rönsyileväni. Pelkistetty sisustus ei siis ole minun juttuni!

Meidän värimaailmat

Koska koti on koko perheen koti, ovat lapset saaneet itse valita omien huoneidensa värimaailmat. Esikoisella huone on tumma, keskimmäisellä vaalein ja valoisin ja kuopuksella värikkäin. On tärkeää, että lapset saavat vaikuttaa. Itse yritän sitten parhaani mukaan toteuttaa lasten toiveita, joko itse tehden, kirpparilta etsien tai tarpeen mukaan uutena hankkien.
lukijan kotona utuisaa harmoniaa

Tarkkaan harkiten

Sitä pyrin lapsille opettamaan, että hetken mielijohteesta ei mitään tehdä tai hankita, ei ainakaan uutena. Ensin harkitaan, kaivetaan omat kaapit ja kierretään kipparit. Tästä esimerkkinä olohuoneen uuden sohvan hankinta, yhdessä mittailimme, mietimme tarvetta, suunnittelimme budjettia ja järkevää hankinta-aikaa. Kun sohva sitten vihdoin kannettiin kotiin, olimme kaikki supertyytyväisiä ja iloisia. Sohva onkin pyöreän keittiönpöydän lisäksi yksi onnistunein hankinta, siihen mahdumme kaikki yhdessä löhöämään peittojen alle. Lapset katsoo ehkä telkkaria, minä luen jotain ja juon iltateetä. Kynttilät on sytytetty ja kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Keittiö on kodin sydän

Yhdessä

Keittiössä se pyöreä pöytä kokoaa kaikki samalla tavalla lähelle toisiaan. Kun pöydän kanssa keittiöön tuo tunnelmaa itse sekoitettu siniharmaa maalisävy seinissä, kynttilät (tietysti!) ja kaunis kattaus, ei sieltäkään ole kiire minnekään. Itse asiassa keittiön seinät oli jännitysmomentti: aiemmin ne oli valkoiset ja vähän jännitin, onko sävy liian tumma. Lapset antoi saman tien siunaksen muutokselle, jopa esikoinen intoutui kehumaan seinien maalausta äidin parhaaksi sisustusideaksi ikinä.
Lisää kuvia Liisan kodista löydät täältä.

Lukijan kotona postaussarjan aikaisemmat kodit löydät näiden linkkien takaa.

Kepeästi kierrättäen

Pieni ja persoonallinen

Trendikkäästi epätrendikäs

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *