Hiljaiseloa – lukossa

Hiljaiseloa blogissa, sillä muualla tapahtuu. Ne kuuluisat ruuhkavuodet ovat nyt rantautuneet meille oikein toden teolla. Tukka putkella paikasta a paikkaan b ja välillä myös paikkaan c. Ja, kun muualla tapahtuu blogi on ja pysyy hiljaisena. Aika ei vaan millään riitä kaikkeen, vaikka kuinka niin haluaisin ja toivoisin.

hiljaiseloa

Olen ollut lukossa tämän blogin suhteen jo jonkin aikaa eikä minulla ole ollut teille lukijoille mitään uutta ja inspiroivaa annettavana. Kun inspiraatio on hukassa ei postauksia synny tyhjästä, kovin loogista eikö?

Hiljaiseloa – mihin tie vie?

En ole vielä ihan valmis luovuttamaan blogin suhteen mutta silti tuntuu, että ajatus kirjoittamisesta lipuu vaan kauemmaksi ja kaummaksi ja tätä menoa se on pian saavuttamattomissa. Mihin tie tästä vie on vielä suuri kysymysmerkki. Pohdin ja pähkäilen ja toivon löytäväni ratkaisun ennen vuoden vaihdetta. Sen olen asettanut itselleni takarajaksi tämän asian suhteen. Eletään nyt yhdessä tämän epävarmuuden kanssa, sinä ja minä. Ja toivotaan että inspiraation liekki syttyy taas ja voin jakaa sitä jatkossakin teidän kanssanne.

Pienet asiat, kuten tämä Nordic Chic Kreikan julkaisu pitää toivoa yllä ja muistuttelee niistä blogin kautta saaduista mahtavista tilaisuuksista, jollaisia tulevaisuuskin toivottavasti pitää sisällään. Uskotaan siihen yhdessä, sinä ja minä.

Mikäsi sinä haluat auttaa inspiraation löytämisessä jätä kommentti vaikkapa ihan vaan postaustoiveesta.

Kiitos <3.

Lue myös muita mietteitäni elämän monista kiemuroista.

Iik erikoiseriä ja löytöjä Iittalan verkkokaupasta

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Iik erikoiseriä ja löytöjä Iiittalan verkkokaupasta – kyllä vaan, taas on se aika vuodesta, jolloin Iittala sanoi iik ja pyöräytti käyntiin kampanjan, joka tarjoilee löytöjä ja erikoiseriä* aina 20.9.2020 saakka. Yli 100 euron tilaukset tulevat  pakettina tuttuun tapaan ilman toimituskuluja.  Keräilin tähän postaukseen muutaman oman suosikkini kampanjan kätköistä, ehkäpä  myös sinun suosikkisi löytyvät näiden tuotteiden joukosta.

Iik erikoiseriä ja löytöjä Iiittalan verkkokaupasta

Arabian Mainio Sarastus on uusi monikäyttöinen astiasarja, joka sopii pieneenkin kotiin. Sarjan kaikki astiat toimivat näppärästi uunissa ja pakkasessa sekä menevät pöydästä sujuvasti pinoon. Ihanan yksinkertainen musta-valkoinen kuviointi on ihanan ajaton ja raikas.

Iik erikoiseriä ja löytöjä Iiittalan verkkokaupasta
Iik erikoiseriä ja löytöjä Iiittalan verkkokaupasta
Iik erikoiseriä ja löytöjä Iiittalan verkkokaupasta

Muotoilija Matti Klenellin suunnittelemat Nappulakynttiläjalat ovat olleet sisustajien suosiossa jo pitkään. Teräksisen Nappulan taidokas muotoilu edustaa Klenellin töille ominaista pohjoismaista muotoilufilosofiaa, jossa yhdistyvät muoto ja funktionaalisuus. Pienin Nappula-kynttilänjalka on tyylikäs yhdistelmä vintagea ja modernia tyyliä. Nappula on modernin muotoilun klassikko. Nappula kynttilänjalat ovat näyttäviä yksinään tai koottuna ryhmäksi. Sopii hyvin hää-, syntymäpäivä- tai tuparilahjaksi mutta myös ihan itsensä hemmottelulahjaksi.

Koska sitä j-sanaa ei vielä saa mainita leimautumatta jonkin asteiseksi höperöksi niin muotoilen asian näin. Kaukaa viisas hankkii lahjat loppuvuoden juhlahetkiin nyt. Kotimainen design on aina ajaton ja varma lahjavalinta.

 Iik! Mitä löytöjä*.

Mukavaa mutta sateista lauantai iltaa. Olisikohan kohta aika sytyttää kynttilöitä?

Tuotetiedot ja kuvat: www.iittala.com

Lue myös: Ultima Thule

Ihania Jysk uutuuksia

Ihania Jysk uutuuksia. Kiireisen viikon päätteeksi on vihdoin aikaa istua hetkeksi ja tutustua Jyskin malliston ihaniin syysuutuuksiin, jotka ihastuttavat yksinkertaisuudellaan ja tyynen rauhallisella luonnollisella sävymaailmallaan. Mitäpä sinä pidät näistä?

ihania jysk uutuuksia

Jysk on vuosien saatossa muuttanut tyyliään virkistävän pelkistetettyyn skandinaaviseen suuntaan ja siksi se jaksaa yllättää positiivisesti aina uudelleen ja uudelleen. Tänä syksynä sävymaailma on luonnollisen hillitty, seesteisen kaunis. Valikoimasta löytyy monta herkkua kuten tuo ylhäällä kuvassa näkyvä OREBO rahi ja ENGKARSE koristetyyny.

ihania jysk uutuuksia

VADEHAVET nojatuoli on yksinkertaisen kaunis ja samoin ALBERT pöytälamppu. Nojatuolia ei vielä löydy myymälöistä (toivottavasti se on pian saatavilla) mutta saman sarjan divaanipenkki on ainakin minulle jo entuudestaan tuttu. Ja jos tilaa olisi hankkisin sen hetimmiten.

Ihania Jysk uutuuksia – uudistuksia edullisesti sisustustarvikkeilla

Pieniä uudistuksia saa tehtyä helposti ja kukkaroystävällisesti sisustustarvikkeilla. Luonnonllisuutta sisustukseen saa helposti esimerkiksi rottingista ja puusta valmistetuilla sisustustarvikkeilla, joita Jyskin syksy on pullollaan.

ihania jysk uutuuksia

Jyskin New arrivals AW20 tuotteisiin pääset tutustumaan tarkemmin täällä.

Kuvat: www.jysk.fi

Tutustu myös: Makuuhuoneen stailaus